Suomi on jo luisunut Etelä-Euroopan kriisimaiden joukkoon?
Näin ainakin väittää Edward Hugh eilen julkaistussa kirjoituksessa:
http://fistfulofeuros.net/afoe/is-finland-really-a-closet-member-of-the-...
Perusteellisessa analyysissä Hugh käy läpi kansainvälisen kontekstin, Suomen taloustilanteen, sekä haasteet lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Mukaanlukien väestön ikääntyminen.
Hän kiinnittää huomion mm. siihen, että Suomen valtion lainakorot ovat jo viime kesästä lähtien erityneet Hollannin vastaavista, Ruotsista puhumattakaan. Jättämättä huomioimatta, että Suomen asuntomarkkinoiden kehitys saattaa sisältää kuplan.
Eurokriisi-maiden yksi suurimmista ongelmista on ulkoisen tasapainon, maksutaseen, kriisi. Tähän kiteytyy hänen huolestuminen Suomen suhteen. Hugh kirjoittaa:
"Pointti on se, että Suomi on tasaisesti valunut ylijäämäisestä kauppataseesta alijäämäisyyteen, ja tämä kehitys on jatkuvasti huonontunut sitten globaalin talouskriisin puhkeamisen. Jopa paljon kiitelty vaihtotaseen ylijäämäkin on tasaisesti murentunut viime vuosina." (Kts. kuvat)
Antaa ajattelemisen aihetta.
Ja on jossain määrin uskottavampaa kuin esim. Suomen Pankin viimeviikkoinen talousennuste, jonka mukaan työttömyysaste tulee pysymään parina seuraavana vuotena käytännössä nykyisellään eli 7.9 prosentissa.
Nimimerkillä: "Kadonnutta Nokiaa etsimässä, maailmalle pakatuista paperikoneista puhumattakaan - ei taida Angry Birdsit auttaa, varsinkin kun Suomi on lintujen talveksi pois-muuttoaluetta."
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Mitenköhän kauan kestää valtavirtaiselta taloustieteeltä huomata,että keisarilla ei ole lainkaan vaatteita. Tätä odotellessa..
Tiedätkö muuten yhtään mistä tämä valtavirtainen taloustiede on ammentanut osaamisensa?
Se on hyvä,että väsyt.Se on edistyksen merkkejä,kun turhautuu.
Tiedän,että olemme mahdottomassa tilanteessa taloudessa ja monessa muussakin,mutta ne ei liity tähän asiaan. Tämän saman asian tietää moni valtavirrasta vähänkin erillään oleva ekonomi.
Mutta nämä valtavirrassa olevat ekonomit pyörittelee jotain naurettavuuksia papereilla ja kertoilee kuinka pitää kiristää vielä vyötä niin onni löytyy aina seuraavan kukkulan takaa. Ne joko ei tiedä tilanteesta tai sitten käyttää liikaa ideologiaa kuten näillä palstoillakin on huomattavissa.
En ihan tarkkaan ole vielä tietoinen tiedätkö sinä,että missä tilanteessa olemme ja mitä haluat tilalle? Koska siihen kysymykseen tämä vielä päätyy.
Voin toki jälleen laittaa videon missä valtavirran ulkopuolelta oleva ekonomi Steven Keen kertoo tilanteesta:
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=rGkmgnprrIU
Juju on se,että ketään ei kykene pelastamaan itseään olemassa olevilla keinoilla. Kuten sanoin,tarvitaan se jubilee.
Sitä on käytetty vuosituhansia,mutta nyt ei..nyt pitää pankkien saada vedettyä kaikki itsellensä.
Jatketaan tuota Suomen kehumista. Asuntokupla on ainakin pääkaupunkiseudulla selvä. Asuntojen hinnat ovat nousseet moninkertaisesti ansiotason kehitykseen verrattuna. Niin kauan näyttää sidettävältä kun korko on matala ja asuntojen hinnat eivät putoa rajusti. Mutta... Tosiasiassa tavallinen duunari ei voi asua vuokralla pääkaupunkiseudulla ilman yhteiskunnan tukea.
Erona muuttolintuihin on, että Suomesta lähtenyt teollisuus tuskin palaa. Mitkä sitten ovat olleet suurimpia investointeja Suomessa viime vuosina. Toki joitakin isoja voimalaistoshankkeita on rakenteilla, mutta näkyvimpiä ovat olleet valtavat kauppakeskushankkeet eri puolilla. Niiden tiimoilta ovat kauppamiehet ahkerasti seurustelleet poliitikkojen kanssa. Syyttäjien mielestä liiankin ahkerasti. Näilläkö se vaihtotaseen vaje käännetään plussalle? Saa tulla aikamoinen määrä venäläisiä ostosturisteja.
Suomen rahotuksellinenkaan asema ei ole niin kehuttava kuin luullaan. Laskemalla työeläkerahastot julkiseen sektoriin ja niiden säästäminen julkiseen ylijäämään, tilanne näyttää kummasti kohtalaiselta. Kyllä muutkin kuin kreikkalaiset osaavat manipuloida tilastoja.
Ja sitten omien väestörakenteen ongelmien, valtiontalouden vajeiden, viennin hiipumisen ym. lisäksi meidän piikkiimme aletaan jo laskea kriimaiden takausten kustannukset. Kun ne laukeavat, Suomen tilannetta voi kai verrata lähinnä Irlantiin.
Ei näytä lohdulliselta. Ja tämä on saatu aikaiseksi euroaikana. Kuten tunnettua, euro on ollut Suomelle suuri menestystarina.

Kommentoi 7 kommenttia