*

SUVITUULEN AALLOILLA No Government Is Liberal By Nature - Ludvig von Mises

Tätä Olli Rehn pelkää

  • "The debate in general has not brought us much new insight." (O.Rehn 13.2.2013)
    "The debate in general has not brought us much new insight." (O.Rehn 13.2.2013)

"Kun käy ilmiselväksi, että  kireä (austerity) talouspolitiikka aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä erityisesti niille miljoonille ihmisille, jotka on heitetty työttömyyteen ja köyhyyteen - tämän politiikan vastustus tulee kasvamaan. Vastarinta voi johtaa miljoonia ihmisiä vaatimaan vapautuksen kokemastaan euron aiheuttamista kahleista."

Kyse on viimeisimmästä, tänään julkaistun tieteellisen tutkimuksen johtopäätöksistä. Tutkimuksen, 'Panic driven Austerity in the eurozone and it's implications' ovat kirjoittaneet taloustieteilijät Paul DeGrauve ja Yuemei Ji.

Päähavainto on se, että kiristävä talouspolitiikka on epä-onnistunut ja tarpeetonta.

Euro-alueen talouspolitiikkaa on ohjannut finassimarkkinoiden tunnelma. Tutkimus argumentoi, että poliitikkojen pelko ja paniikki yhtäältä johti ylimitoitettuun - mahdollisesti itsessään tehottomaan - kiristävään talouspolitiikkaan Etelä-Euroopassa, sekä toisaalta samalla epäonnistui käynnistämään tätä tasapainottavan elvytyspolitiikan Pohjois-Euroopassa. Tästä seurannut deflatoorinen [hintatason alentumis] paine tuotti kaksinkertaisen taantuman ja mahdollisesti tuottaa vieläkin vakavampia seuraamuksia.

***

"Vastarinta voi johtaa miljoonia ihmisiä vaatimaan vapautuksen kokemastaan e u r o n  aiheuttamista kahleista."

Ei ihme, että EU-komissaari Olli Rehn haluaa päättäjien unohtavan tämänkaltaiset tutkimukset.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

26Suosittele

26 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (40 kommenttia)

Pertti Kostiainen

eikös noi ullet ole jo vapauttanut miljoonia tosta euron aiheuttamasta kahleesta? ja he ovat sitäpaitsi ratkaisseet tuon kansantaudin, eli ylipaino vitsauksen, kun ei ole rahaa niin ei tarvii syödäkkään.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Rehn EU lakeijana valvoo asiansa hoitaneiden maiden luottoreservien säilymistä, jotka on varattu tasapainottamaan huonosti hoitaneiden maiden taloutta. Tästä syystä hyvin asiansa hoitaneiden maiden elvytystä niiden omilla rahoitus- ja luottomahdollisuuksilla ei sallita.

Olli Pusa

Tuotahan se Rehn pelkää. Osoittautuu, että sisäisen devalvaation tie ei tuota tulosta. Kokeiltiinhan sisäistä devalvaatiota meilläkin 1990-luvun alussa, kun palkkoja alennettiin 7%. Ei auttanut mitään. Vasta devalvaatio ja valuutan kellutus pisti viennin käyntiin.

Toisaalta olisiko euro kestänyt sen paremmin, jos välimerenmaissa olisi noudatettu väljempää politiikkaa? Velkaantumisen kasvu olisi ollut samanlaista ja kilpailukyky olisi pysynyt kurjana.

Raaka totuus varmaan kohta tunnustetaan. Euro on ongelmien syynä. On vain kaksi tapaa purkaa ongelma. Ensimmäinen on hajottaa euro. Se on poliittisesti kauhistus eruopäättäjille.

Toinen on yritys pelastaa euro tivistämällä euroalue. Yhteiset velat, yhteinen sosiaaliturva, yhteiset verot, laajat tulonsiirrot pohjoisesta etelään. Mutta kun kulttuurit ovat niin erilaisia ja pohjoisen asukkaat eivät halua elättää etelää, en usko että onnistuu poliittisesti ja onnistuessakaan ei toimisi kauaa.

Sitä päitsi liittovaltiohanke sinkoaisi Britannian, Ruotsin ja Tanskan ulos EU:sta.

Milloinhan suomalaiset päättäjät lopettavat valehtelun ja tunnustavat vaihtoehdot. Ja kysyvät kansalaisilta mitä tehdään?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Toinen on yritys pelastaa euro tivistämällä euroalue. Yhteiset velat, yhteinen sosiaaliturva, yhteiset verot, laajat tulonsiirrot pohjoisesta etelään.

Näinhän se on ei ole välimaastoa, vaikka niin oletetaan. Joko liittovaltio tai hajoaminen.

Olli Pusa

Koomista, että EU-piirien haukkuma Cameron on ainoa, joka oikeasti toimii EU:n pelastamiseksi. Olisi kolmaskin vaihtoehto. Löysempi valtioden välinen liitto, jossa olisi vapaakauppa ym. etuja. Mutta EU-piirit eivät halua sellaista vaihtoehtoa, koska se upottaisi liittovaltion. Siksi pelaavat uhlapeliä. Liittovaltio tai hajoaminen.

. suvituuli

DeGraewen ja Jin resepti on seuraava:

"Koko euroalueen finassipoliittinen tavoitetila koostuu etelän kireästä - joskin venytettynä pidemmälle ajanjaksolle - talouspolitiikasta, samaan aikaan kun pohjoisessa harjoitetaan elvyttävää finassipolitiikkaa vastapainona etelässä syntyville deflaatiopaineille."

Tämä vaatisi Merkelin ja Kataisen linjanmuutosta. Ei taida olla näköpiirissä.

Samoin se vaatisi koko euroaluenn näkemistä finassipoliittisena konaisuutena. Tähän mahdollisesti liittyvine tulonsiirtopaineineen. Mikä tarkoittaa tietysti liittovaltiokehitystä.

Mikä sekään ei ole Merkelin eikä Kataisen kalenterissa. Vielä...

Kun näin on, niin nämä tutkijat ovat varsin pessimistisiä euroalueen tulevaisuuden suhteen.

Jari Reinikka

Kalenterissa se on ollut jo pidemmän aikaa. Sen takia oli hirveä kiire EMUun. Kolmosvaiheeseen rynnittiin vaikka tiedettiin, että miltei kukaan ei ollut valmis siihen. Nyt on "hyvät" syyt selittää kansalla miksi tiivimpi integraatio eli liittovaltio on pakollinen. Kaikki nämä nykyiset ongelmat olivat kyllä tiedossa ja esillä keskusteluissa jo 90-luvulla.

Reijo Tossavainen

Euron ongelmien ydin on alueen valtioiden erilaisuudessa. Jos nyt mennään entistä syvempään liittovaltioon, niin siitähän seuraa vain erilaisuudesta johtuvien ongelmien kärjistyminen.

Cameron ja Soini ajattelevat, ainoa keino säilyttää EU on mennä toiseen suuntaan. Erilaisuudesta johtuvat ongelmat vähenevät kuten yhteen muottiin pakottamista vähennetään.

. suvituuli

Osittain totta.

Nykymenolla erilaisuudesta johtuvat ongelmat kärjistyvät entisestään ja vain odottavat räjähtämistäään käsiin.

Liittovaltiolla nämä ongelmat voidaan hoitaa. Koska määritelmällisesti silloin on käytössä tarvittavat tulonsiirto- ja verotusinstrumentit.

Kokonaan eri asia on se, ettei kansalaisilla ole poliittista halua tähän. Mutta EUssa tälläinen on pelkästään järjestelykysymys...

Olli Pusa Vastaus kommenttiin #54

Joskus liittovaltioissa on järjestetty verisiäkin sisäisiä selvittelyjä. Vaikkapa orjuuden vuoksi. Uskotteko eurtokansalaiset kyvyttömämmiksi?

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

"Liittovaltiolla nämä ongelmat voidaan hoitaa. Koska määritelmällisesti silloin on käytössä tarvittavat tulonsiirto- ja verotusinstrumentit."

Sana "instrumentit" on itse asiassa aika ovela hämärrenimitys sanalle "pakottaminen": EU ei siis edes voi tiivistyä pohjoismaisen sopimusyhteiskunnan tavoin, vaan sen on käytettävä pakkokeinolakeja, joita taas demokraattisessa päätöksenteossa ei tulisi harjoittaa - edes pienen enemmistön turvin.

Tulevaisuudessa on odotettavissa erittäin suurta jännistystä, ellei suorastaan räjähdysherkkiä näkymiä, jos EU ei osaa kuunnella kansalaisiaan ns. herkällä korvalla nyt, kun asiat vielä ovat jotenkuten hallinnassa. Ruuvin kiristys on huonointa mitä EU-komissio ja euroeliitti saattavat tehdä.

Suomen poliitikkojen taas pitäisi ymmärtää paremmin kansallisten arvojen ja asiainhoidon merkitys kaikkialla EU:n alueella. Reaalitalouden ja velkaongelman kannalta ongelmia ei ole saatu ratkaisua: niitä on vain toisten kustannuksella siirretty kotva eteenpäin. Tämä kokemus on tehokkaasti vieraannuttanut eurooppalaisia tästä komissaarien ja eräiden ns. huippupoliitikkojen "suuresta visiosta", jota kansa ei jaa.

Löyhempi valtioiden muodostama vapaakauppaliitto - onko se mahdoton EU:n pelastuskeino?

Jari Reinikka

Tätä samaa Juttakin pelkäsi, kun puhui Euroopan tulevasta sosiaalisesta kriisistä. He tiedostavat tämän ja sen takia sensuuri ja yksityisarmeijat.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Euron ongelma on se, että se on alunperinkin ollut poliittinen projekti eikä taloudellinen projekti.

Minä niin odotan syksyn Saksan vaalien jälkeistä eurooppaa. Ei nimittäin meno ole tälläistä "tyyntä myrskyn edellä" kuin nyt. Mutta ei se kivaa ole kenellekään.

Mutta eipähän ole tylsää.

. suvituuli

Kunhan nyt ensin selvitään noista tulevan viikonlopun vaaleista Italiassa.

Berlusconi & Grillo saattavat järjestää yllätyksen.

Sen, että euro on poliittinen projekti ei välttämättä ole tarvinnut olla ongelma. Ongelma se kuitenkin on ollut, koska tämän poliittisen projektin edellyttämiä talous(poliittisia) edellytyksiä ei ole haluttu toteuttaa.

Ps. Juuri nytkin (klo. 19.05) täysin harhaanjohtavasti MTV3n uutisissa haastatellaan Mario Montia, vaikka hän on täysin statistin roolissa vaaleissa. Hyvä jos saa kymmenen prosenttia äänistä. Monti teki suuren poliittisen virheen, kun lähti tavoittelemaan - vaaleilla valittuna - päämisterin paikkaa.

Olli Pusa

"Monti teki suuren poliittisen virheen, kun lähti tavoittelemaan - vaaleilla valittuna - päämisterin paikkaa."

Italialaisten silmissä Monti on EU:n asettaman nukkehallitsija. Mutta nopeasti Montilta katosi taju omasta asemastaan.

. suvituuli Vastaus kommenttiin #22

Noin. Siksipä olikin vähintään erikoista, että Monti(kin) on pyrkinyt ottamaan "etäisyyttä" viimeisen parin päivän aikana toteamalla, ettei Merkel hyväksyisi PLn (vasemmistokeskustan) johtamaa hallitusta.

Käyttäjän IlpoSuominen kuva
Ilpo Suominen

Hannu Vistin blogi tästä aiheesta:

Urpilainen ja Euroopan sosiaalinen kriisi

Pampaksen nero Jutta Urpilainen on kiinnittänyt huomiota siihen, että Euroopassa saattaa “syntyä” sosiaalinen kriisi kun velkakriisi ei helpota.

Ei se tietenkään helpota, koska mitään oleellista ei ole tehty, ainoastaan vääriä asioita. Tällä hetkellä katseet ovat Etelä-Euroopassa, muttei tilanne ole paljon parempi pohjoisessakaan. Jutta Urpilaisen lääkkeet eteläeurooppalaisille ovat samat kuin aina ennenkin: pitäisi tehdä töitä ja maksaa veroja. Tällä ei valitettavasti päästä maailman suurten ajattelijoiden kirjoihin. Tuleva sosiaalinen kriisi on siitä inhottava asia, että se on tekemällä tehty. Kun tarpeeksi kauan yritettiin, onnistuttiin näivettämään Euroopasta yksityinen bisnes. Oikeastaan jo 80-luvulta lähtien on tähän pyritty määrätietoisesti ja kerrankin poliitikkojen ponnistelut ovat kantaneet hedelmää. Euroopan kriisin ydin on tässä ja kaikki johtaa tähän, myös Urpilaisen sosiaalinen kriisi.

Asian suurin ongelma on siinä, että valtapuolueilla ei missään maassa ole rohkeutta tunnustaa, että metsään on mennyt. Kun tähän ei kyetä, nysvätään epäoleellisten asioiden kimpussa (EU) ja pahennetaan ongelmaa (kansallinen politiikka), ja molemmissa paikoissa väitetään asioiden muuttuvan paremmaksi. Kyseessä on puhdasoppinen sumutus, joka toivottavasti alkaa nyt pikku hiljaa olla selvä kaikille. Asiassa on kuitenkin toinenkin suuri ongelma: ihmiset on aivopesty kuvittelemaan, että ongelma ratkeaa väärällä tavalla, ja nykyisten hallitusten vaihtaminen toisiin ei käännä suuntaan vaan vauhdittaa kriisin syvenemistä.

Euroopan kriisin ydin ja laiskanlaisesti sykkivä sydän on siinä, että valtioiden rooli talouksissa on liian suuri. En kuitenkaan näe missään kadulla riehuvia kansanliikkeitä, jotka vaatisivat julkisen sektorin alasajoa. He vaativat suurempaa julkista sektoria huolimatta siitä, että nykyistäkään ei kyetä rahoittamaan ja koko kriisi on lähtöisin julkisen sektorin jo ennestään liian suuresta osuudesta.

Loput tuolla:

http://www.hannuvisti.com/blog/files/71b3d8d5f4c59...

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ilpo Suominen, kuunnellessani Urpilaisen puhetta siitä kuinka eteläisiä Euroopan maita uhkaa sosiaalinen kriisi, niin ajattelin itsekseni jotta onko ministeri todellakin niin sokea ettei ole jo havainnut kuinka syvä sosiaalinen kriisi noissa maissa on ja ollut jo pidemmän aikaa.

No mitäs sitten lääkkeeksi Urpilaisen mukaan. Samat lääkkeet millä meillä pidetään kansalaisia sosiaaliavun piirissä. Ei voi käsittää miten ministerin ajatuksenjuoksu oikein kulkee kun ohjeeksi antaisi meidän maan taloudenpidon. Meillä sentään ei vielä ole työttömyysluvut aivan niin korkealla, mutta velkarahallahan meilläkin sosiaalietuuksia maksellaan. Ei siis oikein mielestäni sovi ohjeeksi noille jo ylivelkaantuneille maille.

Niin ja kaikkein eniten särähti korvaani kun toimittaja hieman arvosteli Urpilaistakin siitä että hän on ollut yhtenä ajamassa noita maita sosiaaliseen kriisiin, niin Urpilainen ei voinut mitenkään hyväksyä tuollaista ajatusta. Miksikähän, sillä täyttä tottahan tuo on kun ottaa huomioon Urpilaisenkin hyväksymät tukipaketit joiden ehtoina olivat tiukat säästötoimet noissa maissa. Eikä Urpilainen voine väittää ettei hän ole tiennyt minkälaisista leikkauksista on sovittu tukipakettien ehtoina. Ehdot jolla ajettiin maiden kansalaiset kurjuuteen.

Kuka vielä luottaa hallitukseen ja etenkin vasemmistolaisiin puolueisiin joiden pitäisi olla solidaarisia, mutta kaikkea vielä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Solidaarisuus unohtuu Audin takapenkillä, kun pitää lukea ja opetella ulkoa seuraavan haastattelun kivikot ja annetut vastaukset niistä selviämiseen.

Olli Polli

"Samat lääkkeet millä meillä pidetään kansalaisia sosiaaliavun piirissä."
Tämä olisi jokaiselle kreikkalaiselle unelmien täyttymys...
Olisihan se hienoa jos olisi sähköä, lämmitys ja katto oikein valtion maksamana.

Tätä iloa eivät kreikan S.O.S demarit suostuneet tai muistaneet hoitaa kansalaisilleen kerätessään miljoonia Sveitsiin salanimillä, kuten entisen S.O.S demari johtajan Papandreoun äiti (550 miljoonaa).

Vißßu, demari on demari vaikka oliivi-öljyssä keittäisi!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #29

- Vißßu, demari on demari vaikka oliivi-öljyssä keittäisi!

Jutta!

Olli Polli Vastaus kommenttiin #30

Sori Ari. Reseptistä jäi puuttumaan yksi lisäys! Taikinakuori, siis leivitys on tässä tapauksessa turha, koska demari kääntää takkinsa keittämisen aikana (3min) vähintään kaksi kertaa! Näin vaivaloinen leivitys menee hukkaan.

. suvituuli

Tästä kriisin sosiaalisista seurauksistahan nämä tutkijatkin ovat huolissaan.

Toisin kuin Urpilainen, joka vaatii pohjoismaista hyvinvointi-mallia etelään (nyt ei onnistu!), DeGraeve ja Ji ehdottavat, että täällä pohjolassa elvytetään - huomio, hallituksen puolivälitarkastelu! - ja etelän sinänsä välttämätöntä kiristyspolitiikkaa venytetään pidemmälle aikavälille.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Ote strategiakirjeestä heinäkuulta:

The European industries, working together within the Alliance for a Competitive European Industry, have just met Commission President Mr. Barroso to stress the central role that European industry can and should play in Europe’s economic recovery.
"The Alliance, which remitted the attached note to President Barroso, urged the European Commission to step up its efforts to make Europe as attractive as it needs to be for investors, and particularly industrial investors, so as to ensure a recovery of the
real economy, with a perspective for growth and jobs.
“In line with the important decisions taken by the European Council in June, the European Commission and the European institutions must focus the agenda towards ensuring Europe’s economic recovery: shaping an attractive framework for Europe’s manufacturing base, with the jobs it provides, must now become a key priority for Europe” said Alliance Chairman, Adrian Harris.

Mielestäni missään arviossa ei kannattaisi unohtaa elinkeinoelämän/"reaalitalouden" jatkuvaa työtä ja päätöksentekoa. Ne ei loista uutisoinnissa (onneksi. Päätöksentekoa ohjaa pääosin Aasian, Intian, Brasilian ja USA:n kysynnän muutokset. Kaikki taloushan on viime kädessä reaalitaloutta - eikö vain. EU:n liiketoiminnan arvo (vienti +tuonti)lienee nyt 4000 miljardin euron paikkeilla. Sen myllyn pyörittäjillä on jonkin verran sanomista. Ja se nyt ei taida haluta eurosta eroon - mutta käsitykseni mukaan ei myöskään syvempää poliittista integraatiota.

Olli Pusa

Tulihan se liturgiakin sieltä. Unohdita edellisestä jutustasi vain sen, että valtion ei kuulu ottaa riskiä. Eli siis vastustat kaikkia tukipaketteja ja erityisesti Kyproksen tukipakettia?

. suvituuli

Tähän kohtaan sopii hyvin muistutukseksi eilinen, Yhdysvaltalaisen autonrengasvalmistaja, Titan-yhtiön omistajan viesti Ranskan teollisuusministerille.

Titanin Maurice Taylor kirjoitti, että Ranska saa pitää tehtaansa ja ranskalaiset niin-sanotut-työntekijät, jotka tekevät työtä vain kolme tuntia päivässä...

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Keskeinen ongelma teollisuuden äänen kuuntelemisessa on, että koska Euroopan kaupasta suurin osa tapahtuu mantereen sisällä, ja julkisen sektorin osuus suoraan tai välillisesti on joka maassa huomattava, yrityksien katteet muodostuvat usein julkisen sektorin estottomalla hyödyntämisellä (Saksa myy velaksi Kreikkaan, Kreikka ei pysty maksamaan osamaksuja, Saksa soittaa Jyrki Kataiselle ja sitten pelastetaan euroa oikein Mikael Pentikäisen sössötyksien avustamana, Sepon kompatessa tamburiinilla) :D

Vakavasti, mielestäni on tervettä tiettyyn rajaan asti kuunnella yrityksien mielipiteitä. Mutta on syytä muistaa, että omaa etuaan nekin ajavat. Välillä voitaisiin kysyä myös maksumiesten ja -takaajien käsityksiä. Niiden osalta kansanäänestykset ja parlamentarismi ei oikein toimi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

http://yle.fi/uutiset/takapakkia_euroopan_taloudel...

Mitenkähän vientiyritykset (käyttävät € laskutuksessa) suhtautuvat kun ja jos euro jatkaa heikkenemistään vielä tämän päiväisestäkin?

. suvituuli

Heikko euro auttaa vientiyrityksiä, kun halvempi euron arvo tekee tuotteista kilpailukykyisempiä vientimarkkinoilla.

Ongelma vaan on se, että viime aikoina/päivinä euron ongelma on päinvastainen - se on kallistumaan päin. Lähinnä sen vuoksi, että muut keskuspankit käyvät valuuttasotaa keinoilla, joita EKP ei - ainakaan vielä - ole käyttämässä.

Olli Pusa

Saksalle vahva euro kelpaa, muille ei.

. suvituuli Vastaus kommenttiin #44

Ja kääntäen, halvempi euro kelpaa saksalaisillekin.

Eli vientikauppakilpailussa saksalainen tehdas voittaa silloinkin sekä ranskalaisen että italialaisen.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Siunatuksi "lopuksi" näkemykseni viime ajoista
- joukko veijareita askartelee Rehnin habituksen ympärillä
- osa kerää jopa Rehnin sanontoja viimeisen kolmen vuoden ajalta
- osa muistelee Stubbin lausuntoja orgasmin partaalla (erityisesti sana "pölhöpopulisti" tekee terää)
- osa ihmettelee ja osa puolustaa Soinin puhetta BBC:llä
- puolustusministerikin (laitetaan nuoruuden tiliin)ottaa kantaa Soinin puheeseen "show-ohjelmassa"
- "Tossavaisen enkelit" laskeskelee yökaudet kansantalouden menetyksiä konkurssikypsän telakan ympärillä
- Tossavainen itse nousee viikottain Rocanellan selkään
- jne
- jne

Onneksi muistan aina loppujen lopuksi, että tämähän on vain viihdettä. Mutta huomenna oikeisiin töihin - viennin pariin.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Seppo, yrittäisit joskus puhua asiaa ja aiheesta. On mennyt aika läskiksi tämä kommentointisi viimeaikoina.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

suvituuli perkele, varastit mun aiheen :=)

meinasin tästä viikonlopulla kirjoittaa kun muilta kiireiltä ehdin. No, mulla on tuo kilpailukykykehityksestä oleva aihio kanssa plakkarissa. Meidän fantsut johtajat eivät pelkästään ole valehdelleet koko ajan, vaan ovat olleet väärässä. Eivät edes itse tiedä miksi näin on tehty. Kritiikki halutaan kuitenkin vaimentaa. Muutenhan voisi auktoriteetti kärsiä.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

J.H.: Toivoisin, että vääntäisit aihosi valmiiksi, niin olisi toinenkin näkökulma, jolla keskustelua käytäisiin.

En haluaisi olla todistamassa EU-korttitalon kaatumista, mutta sen nykyiset rakentajat eivät ole lujuuslaskelmien osalta piitanneet luonnonlaeista - ei edes markkinoista. Niitä vastaan on kai sodittu, koska arvovalta niin vaatii?

Kaatumista en sure, kunhan se tehdään tosiasiat tunnustaen ja mahdollisimman pienin tappioin. Tällä hetkellä lehmällä on ilmeisesti viisi jalkaa, koska EU:n ytimessä on päätetty kutsua häntää jalaksi...

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Tyypillisin selitys on kyvyttömyys tunnustaa virheitä. Auktoriteetti ei voi olla väärässä edes ilmiselvässä tapauksessa, koska muuten sitä voitaisiin epäillä muissakin asioissa.

Käytännössä kyse on lyhyellä tähtäimellä Saksan vaaleista ja pitkällä tähtäimellä jähmettymisestä. Euroopan tulevaisuutta on aivan mahdoton käsitellä julkisella keskustelulla, koska aihe on kuuma. Selvää on vain se, että se on joko tai - eroon tai yhteen, tämä tie ei kauaa kestä. Yhteen menemisellä tiedossa maksumiehen paikka, mutta voidaan teeskennellä, että virheitä ei ole tehty tai tappioita syntynyt (mm. Kreikasta). Jos irti, laskua tulee ja jouduttaisiin tunnustamaan, että ei toiminut.

En myöskään epäile hetkeäkään, etteikö suurella osalla fantsuttajista olisi vakaa usko siihen, että he osaavat ja tietävät, miten liittovaltiota pitäisi pyörittää. Mielestäni tämä osaaminen on jo nähty - sitä ei ole eikä tule. Huono ei muutu hyväksi sillä, että sitä lisätään. Liittovaltio itsessään on varmasti hyvä idea, mutta en mitenkään usko, että se on tällä mantereella mahdollista siinä aikataulussa, mitä kriisin ratkaiseminen välttämättä edellyttäisi.

Jari Reinikka Vastaus kommenttiin #79

Tämä juuri mättää keskustelussa fantsuttajien kanssa. Tavoite voi olla hyvä, mutta sisältö on mätä. Järkevän keskustelun aiheesta estää juuri tämä sokea usko auktoriteetteihin ja sen myötä joko tai asenne.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Liekö poliitikon ammatti yksi niistä harvoista, jossa voi menestyä (henkilökohtaisesti) tunnustamatta virheitä.

Yksityisyrittäjälle sellainen olisi kohtalokasta. Myös kotitalouden, sanan laajassa merkityksessä, pyörittäminen on maanläheistä realiteetteihin pohjautuvaa puhaa: perhe ei voi velkaantua, syödä, kuluttaa ilman tolkkua ja odottaa, että laskun maksaa naapuri.

Pohjimmiltaan julkinen talous perustuu samaan, vaikka sillä onkin kuppaus- eli verotusoikeus, mutta siinäkin on yläraja, jossa kamelin selkä katkeaa... Koska suomalaiset ovat aika maltillisia ja pitkäpinnaisia, niin kotimaisetkin EU-poliitikot elävät harhaluulossa, ettei pinnan alla tapahdu mitään, kun pullot eivät lennä ja bussit eivät pala.

Urpilainen totesi TV-haastattelussa, että voi "tulla sosiaalisia ongelmia" samalla, kun muut ovat ihmetelleet niitä jo 3-4 vuotta. Mutta ei hän kahden vuoden vastuutaan valtiovarainministerina voi paeta, vaikka yhtäkkiä päättäisi kuulua ns. myöhäisempiin herännäisiin.
Jätetäänkö aivot kotinarikkaan, kun työ kutsuu?

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

En usko että Olli Rehn pelkää mitään.

EU-komission tehtävä on aiheuttaa suuri soppa, tuhota kansalliset demokratiat ja kaaoksen pohjalta tuoda tarve uudelle pelastavalle hallinnolle joka tulee jyräämään nyky-EU:n.

Kunnon fasismia jo vuosisadan kieli pitkällä odottaneille tämä on kätevä työkalu ensin tuhota nykyjärjestelmä ja saada ihmiset vaatimaan jotakin parempaa - ja sen jälkeen tarjota se omilla ehdoilla ilman entisiä valtioita ja parlamentteja jarruina.

Ollille on luvattu jo taatusti hyvät palkkiot tästä hölmöilystä.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Kalle. Aivan nappiin sanoit: Kaavahan siis on. Teesi, antiteesi ja synteesi.

Toimituksen poiminnat