Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Kiinassa alkaa lohikäärmeen vuosi. Täällä meillä ollaan mahdollisesti siirtymässä kissojen tasavallasta koirien hegemoniaan - presidentti Halonenhan on tunnetusti kissa-ihmisiä, mutta tuleva presidentti Niinistö on hankkinut koiran. Minulla ei ole kumpaakaan. Olen kuitenkin tarkkaillut molempia.Kissat ovat vähän kuin naiset. Itsenäisiä; niitä ei voi käskeä, mutta ne saattavat totella - silloin...
Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoittautui täysimittaisen Euroopan liittovaltion kannattajaksi ja toimii tämän saavuttamiseksi. Hän antoi haastattelun kuudelle johtavalle eurooppalaiselle sanomalehdelle.Merkel toteaa:"Minun visioni on poliittinen liittovaltio, koska Euroopan täytyy seurata omaa polkuaan. Meidän täytyy tulla toisiamme lähemmäs ja lähemmäs kaikilla politiikan alueilla....
Järjestään kaikki ehdokkaat kehuivat hyvin onnistunutta kampanjaansa. Toislla se onnistuikin, kuten Niinistöllä ja Haavistolla. He menivät jatkoon.Sen sijaan on hieman vaikea ymmärtää vaalin häviäjien, Biaudet'in ja erityisesti Lipposen hokiessa samaa.Onnistunut kampanja kerää paljon ääniä ja ehdokas menee toiselle kierrokselle. Ei liene epäilystäkään, että näin ajateltiin Demareissa ja...
Tällä viikolla tuli kuluneeksi kymmenen vuotta Guantanamon vankileirin perustamisesta. Vaikka Obama jo aikoja sitten lupasi sulkea leirin, se toimii edelleen.Guantanamo on alusta lähtien ollut häpeätahra USAlle. Sen myötä länsimaiden moraalinen ylivertaisuus on vailla pohjaa. Vankileiri on myös laillisuuden ja eettisyyden konkurssi. Puhumattakaan siitä, että vajaasta kahdeksastasadasta siellä...
Italiassa alettiin ihmetellä, kun huomattiin maahan vuosittain tuotavan 450.000 tonnia oliiviöljyä, mutta Italiasta vietävän vain 250.000 tonnia. Mihin katoaa "ylimääräinen" tuontiöljy?No, se "katoaa" mahdollisesti juuri siihen pulloon, joka teilläkin on kaapissa. Juuri siihen, missä lukee "Made in Italy". Tai, kuten omassani "100% Italiano".Eikä vain mahdollisesti, vaan todennäköisesti. Poliisin...
Laajalti seurattu taloussivusto Business Insider ehdottaa koko maailman tämän vuoden talouskuvioiden voittajaksi Suomen ja Ruotsin 10-vuoden valtiolainojen korkotasojen muutosta kuvaavia käyriä.Valitettavasti Ruotsi voittaa Suomen kuviossa 6-0.Kuvion ylempi käyrä on Suomi ja alempi Ruotsi. Lainakorot vielä alkuvuodesta olivat suurinpiirtein samalla tasolla. Keväälllä eroa alkoi syntyä tasaisesti...
Viimeiset pari kuukautta Helsingin uuden Musiikkitalon vieressä on pitänyt leiriä Occupy Wall Street - liikkeen suomalainen versio. Majoitus tapahtuu puolijoukkueteltassa ja paikalla on asuntovaunuun rakennettu saunakin. Lehtijutun mukaan osallistujat aikovat asua(!) paikalla ensi kesään saakka.Hieman tämä ihmetyttää.Ajatellen viimeisen parin vuoden keskustelua romanikerjäläisten majoittumisesta...
Maanantai-iltana EU-valtiovarainministerien oli tarkoitus sopia IMFn €200 miljardin pelastuspaketista. Tämän piti olla vain osa kokonaisuutta, jossa IMFn muut maat, USA, Kiina, Brasilia, jne. olisivat vielä lisänneet paketin kokoa merkittävästi. Toisin kävi. Kokoon saatiinkin vain €150 miljardia.Sitten toissaviikkoisen EU-kokouksen sekä Katainen, että erityisesti demarit Urpilaisen johdolla ovat...
Näin ainakin väittää Edward Hugh eilen julkaistussa kirjoituksessa:http://fistfulofeuros.net/afoe/is-finland-really-a-closet-member-of-the-...Perusteellisessa analyysissä Hugh käy läpi kansainvälisen kontekstin, Suomen taloustilanteen, sekä haasteet lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Mukaanlukien väestön ikääntyminen.Hän kiinnittää huomion mm. siihen, että Suomen valtion lainakorot ovat jo viime...
Viime viikon Euro-sopimus määrää Suomen kirjaamaan perustus(!!!)lakiin korkeintaan 0.5 prosentin budjettialijäämä-rajoituksen.Tämä sulkee pois elvyttävän työllistämispolitiikan laskusuhdanteessa. Mikä on on yksi vasemmistolaisen ja keynesiläisen talouspolitiikan kulmakivi.Vasemmistolaisessa mielipidelehdessä, New Statesman'issä Owen Jones kirjoittaa "tämä Euro-sopimus on ehkä suurin...
Vaalitentissä kaikki presidenttiehdokkaat sijoittivat kuvitteelliseen viikko-ohjelmaan - YYA-aikojen malliin - Venäjän, tarkemmin sanottuna Putinin kanssa tapahtuvaa suhteidenhoitoa. Kuka oli juuri palaamassa tapaamisesta Moskovasta, kuka kävi puhelinneuvottelua ja taisipa joku tavata Putinin Viipurissakin.Tuli mieleen Halosen parin vuoden takainen valtiovierailu Mubarakin Egyptiin. Ja...
Puolustaessaan kriisimaiden matokuureja pääministeri Katainen on pitkin syksyä viitannut Irlantiin. "Katsokaa, Irlannissa tehdään, mitä me - Merkel, Katainen, Rehn - vaaditaan, ja se tepsii."Tai sitten ei.Irlannin alkuvuoden karvan verran positiivinen talouskehitys oli täysin viennin varassa. Kaikki muut talouden sektorit olivat - ja ovat edelleen - syvällä lamassa. Työttömyys, vaatimaton...
Viime viikon EU-kokouksessa luotiin sumutusjärjestelmä, jolla Euromaat keskuspankkiensa kautta siirtävät varoja IMFlle, joka sitten lainaa rahat Euroopan kriisimaille. Ensisijaisesti Italialle, mikäli sen rahoitusvaikeudet jatkuvat ensi vuonna. Euromaiden osuus paketista on 150 miljardia euroa ja muiden IMFn jäsenmaiden osuus 50 miljardia.Viimekädessä on kyse keskuspankin valtiolle myöntämästä...
Timo Soini kirjoittaa tämän päiväisessä blogissaan:"En ole erehtymätön. Kerro, jos olen väärässä. Demokratia toimii, kun on aitoa debattia. Näitä lukuja on käytävä läpi."Huom. "Demokratia toimii kun on aitoa DEBATTIA."Miten kerron, kun blogiin ei ole kommentointi-oikeutta?Samaan aikaan Timo Soinin Iltalehdessä julkaistuun samaiseen blogiin on v a p a a kommentointi-oikeus:http://blogit.iltalehti....
Eilinen Timo Soinin aborttilausunto synnytti yhdeksän US-blogikirjoitusta tähän mennessä.Niistä kahdeksan on miesten kirjoittamaa.Kommenttien sukupuolijakauma on vieläkin mies-painotteisempi. Noin 260 kommentista vain parikymmentä on naisten kirjoittamia.(Kuukausi sitten Mauri Pekkarisen 'ryntäät-sekoilun' jakauma oli samansuuntainen.)*****Mistä tämä johtuu?Onko US-blogisto lähtökohtaisesti...
. suvituuli
Helsinki
suvituuli alias lehtinen juha. renesanssimieheksi vai uomo universaleksi? - kas siinäpä pulma!
Näytä koko profiili
Lue tietoa blogipalvelusta niin pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?